Merkitseekö tase sinulle lähinnä yhdentekevää sivua tilinpäätöksessäsi? Paperi, joka on syntynyt kirjanpidollisen numerojumpan tuloksena ainoana olemassaolon oikeutuksenaan, että sen kuuluu olla mukana pakollisena osana tilinpäätöstä paljon kiinnostavamman tuloslaskelman jatkeena.

 

 
Ja sen täytyy tietysti olla tasan, eli Vastaavaa-puoli täytyy olla yhtä suuri kuin Vastattavaa, mitä ne sitten tarkoittanevatkaan. Ainakin asuntoyhtiön yhtiökokouksessa tase on monen maallikon mielestä ihan joutavaa ajanhaaskausta, kun joku nipo tärkeilee ja saivartelee isännöitsijän kanssa jostain taseen luvusta, josta ei itsekään näköjään ymmärrä mitään ja saa muut osallistujat haukottelemaan ja sadattelemaan mielessään, että ei taida ehtiä kotiin vielä iltauutisiin mennessä.

Et varmaan ole ainoa, joka ajattelee näin. Mutta silti, taseen luvut voisivat kertoa monta asiaa, kun niitä vähän raaputtaa. Sieltähän löytyvät kertyneenä ja ryhmiteltynä rahavarat, saamiset, eri vaihto- ja käyttöomaisuuserät, velat ja oma pääoma.

Toki sinä yrittäjänä tai yhtiön asioista muuten tietävänä olet ajan hermolla päivän tilanteesta, miten hommat ja bisnekset sujuvat, mutta kun nipsaiset ajastasi muutaman hetken perehtyäksesi lukujen taustoihin ja trendeihin, saatat hyvin todennäköisesti saada uusia ideoita siitä, missä ollaan, mihin ollaan menossa, tai miten tiettyihin asioihin pitäisi panostaa eri tavalla.

Kun laitetaan taseen lukuja jakokulmiin toistensa kanssa ja lasketaan niistä prosentteja, saadaan tuloksena monenlaisia tunnuslukuja. Tunnuslukuja on testattu ja laskettu vuosikymmeniä ja niistä on saatu hyödyllistä selkänojaa arvioitaessa erilaisten yhtiöiden tilannetta ja toimintaa. Lukujen kehitys usean vuoden tilinpäätöksistä katsoen alkaakin jo kertoa omaa tarinaansa siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. Tunnusluvuista voidaan tutkia rahoitusta ja maksuvalmiutta, vakavaraisuutta, rahoituksesta voidaan jopa ennustaa kasvavaa konkurssiuhkaa niistä voi myös määrittää eri menetelmillä yrityksesi arvon. Tunnuslukuja voidaan verrata toimialan keskiarvoisiin lukuihin ja todeta, mihin kastiin kuulutaan alan yritysten joukossa ja näin saadaan myös viitteitä siitä, mihin kohteisiin kannattaisi suunnata toimenpiteitä, jotta pärjättäisiin paremmin muiden joukossa.

Sinun kannattaa hieman perehtyä aiheeseen ja laatia itse tai pyytää vaikka tilitoimistoasi laatimaan yrityksellesi parhaiten soveltuvan tunnuslukupatteriston. On mahdollista saada myös tietoisku käytettävistä luvuista ja niiden merkitsevyydestä. Suurimpia hyötyjä tunnuslukujen laskennassa ja niiden tutkimisessa on se, että niitä tarkkaillessa ja katsellessa tulee automaattisesti ajateltua lukujen takana olevia tekijöitä, kuten onko esimerkiksi kaikki taseessa oleva omaisuus todella tarpeellista omistaa itse tai onko tavaraa tai kalustoa tarpeeseen nähden yksinkertaisesti liikaa. Tai jos saamisten kiertonopeudet laahaavat perässä, mitä voisi olla tehtävissä tilanteen parantamiseksi. Kun käyt monipuolisesti taseesi erät tunnuslukujen valossa läpi, voi montakin idealamppua välähtää päässäsi. Saatat saada liiketoimintaasi lisää vauhtia panemalla laiskaa rahaa töihin tai kassavarasi kuntoon. Monesti parantavia toimenpiteitä syntyy luonnostaan, kun vain uhraa hieman ajatuksia taseelle ja sen kautta yrityksesi hyvinvoinnille. Tase on kuin ihmisruumis, sitä voi hoikentaa ja vähentää terveysriskejä treenaamalla se parempaan kuntoon. Tähän on saatavissa apua, ota vaikka personal trainer omasta tilitoimistostasi. Meillä on sinulle työkalut. Anna numeroidesi puhua sinulle!